Ikääntyneen asumisvalinnat askarruttavat
Entä kun en enää pysty asumaan kotonani? Mikä on se seuraava asumisenmuotoni? Miten itse haluan tai mihin meitä kärrätään kun emme itse enää pysty päättämään itse ?
Näitä keskusteluja käydään meidän ikääntyneiden kesken. Mielestäni asia vaatisi laajempaa käsittelyä, johon osallistusivat myös lähiomaiset. Keskustelu tulisi käydä myös ajoissa. Tarkoitan sitä, että ajoissa siten, että itse asukas on vielä itsekin kartalla ja kykenee suhtautumaan realistisesti omaan tilaansa ja kykyihinsä. Ajoissa myös fyysiseltä kannalta, heti kun ensimmäinen keppi tai kyynärsauva tai rollaattori ilmestyy kynkkään. Olen jutellut monien palvelukotiaan suunnittelevan kanssa. Meillä on tarjolla paljon tietoa niistä. Mutta, ne ovat pääosin mainoksen kaltaisia joihin todelliset palvelut ja kustannukset on niin vaikeasti löydettävissä, että moni kertoo väsähtäneensä ennenkuin pääsee jotenkin jyvälle.
Onko se oma koti ihan varmasti oikea paikka, kun mikään ei enää onnistu omin voimin ?
Tuo oli kysymys, ei mielipide! Olen havainnut, että yleisesti pyritään vahvasti siihen, että ikääntynyt saisi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään ja huolto sekä hoiva tuotaisiin ostopalveluna kotiin.
Herää aina kysymys, eikös sitä kotia voisi vaihtaa vähän pienempään ja jättää ne turhat tavarat pois ajoissa. Onko sitä roinaa pakko raahata mukanaan hamaan ? Tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty. Jos minulla on oma 70 v sitten päälle mahtunut hääpuku vielä tallella ja 30 vuotta sitten mykistynyt transistoriradio korvaamaton. Silloin tavarasta luopuminen saattaa olla jo liian myöhään syntynyt ajatus.
Minä en ainakaan halua missään nimessä asua 150 neliön talossani kaiken tavaramäärän keskellä, joka on 60-70 vuoden aikana kertnyt ympärilleni. Varsinkaan vaiheessa, kun liikkumiseni rajoittuu rollaattorilla vessaan ja takaisin petiin. Voihan minulla olla toisenlainenkin koti. Ja voihan ne turhat tavarat eliminoida, jakaa, hävittää, polttaa , mitä tahansa. Miten moni meistä edes muistaa mitä kaikissa komeroissa on?
Kun nyt kerran pullikoin, niin sanonpahan, miten minä haluaisin ( jos se mitenkään mahdollista) asua ja elää ne hiljaiset vuoteni tai sen lyhyen, tai pidemmänkin ajan, jolloin en enää matkustele, harrasta, vieraile tai elä aktiivista sosiaalista elämää.
Haaveeni on yksi oma huone, jonka yhteydessä hulvattoman iso pesuhuone, moottorisänky ja mukava lepotuoli. Televisio ja radio mutta niin kauan kuin osaan käyttää kaukosääintä. Ja mitä niihin omiin tavaroihin tulee niin seinälläni saisi olla muutama ajoissa valikoimani taulu, joissa ovat ne tärkeimmät muistot. Kaapeissa vain ihan välttämättömät tekstiilit , joita yksi ihminen tarvitsee todella vähän. Yhteen komeroon mahtuu käytännössä kaikki, mitä "oikeesti" tarvitsee. Kaiken elämiseen tarvittavan huollon odotan saavani ostopalveluna ja mieluiten saman katon alla. Toisinsanoen, se minun oma huoneeni olisi yksi monista asukashuoneista ja kaikki muu yhteistä. Keittiö, ruokailu, saunaosasto, oleskelu, harrastelu, hoito ym. Oma itse palkattu monitoimi-Annukka joka osaa ja viitsii. Huoltohommat, ulkohommat keittiö ja yleinen avustus. Toki ammattilaisten apu olisi saatava ostopalveluna, mutta ihan yksityisen yrittäjän palveluna. Isojen konsernien ja muiden ISOJEN, - me tiedämme miten taso laskee mitä isompi ketju meitä "hoivaa".
Kommuuniasuminen olisi oiva ratkaisu, mutta...
Olen keskustellut monien vanhusten palveluasumisen kanssa työskentelevien ihmisten, mm talopakettitehtaiden edustajien sosiaaliviranomaisten monien vanhusten lähiomaisten ja asiaa muutoin tuntevien kanssa. Selailen kaiken aikaa eri puolilla toimivien palvelutalojen, seniorikylien tai vanhusasuntoloiden ja hoivakotien sivuja.
Selailussa on eteen tullut kaksi vähän epäilyttävää asiaa. Kaikissa kuvaillaan eläminen ja asuminen hyvin rauhalliseksi ja seesteiseksi. Asukkaat ovat kaikki tyytyväisiä ja hyväntuulisia. Ei kipuja, ei kiirettä eikä ongelmatilanteita. Henkilöstö on aina hellimässä ja seurustelemassa asiakkaidensa kanssa. Kiirettä ja vajaamiehitystä ei mainita koskaan. Puhumattakaan, että tuotaisiin esiin se, että sijaisina voi olla hyvinkin vajaakuntoisa tai iäkkäitä ja ylikuuormittuneita, joilla on liian vähän aikaa keskittyä asukkaan tarpeisiin. - Kukapa nyt lähtisi mainossivuillaan sellaisia asioita mekastamaankaan ?
Osuuskunta-asumismalli kiehtoo minua
Oma ratkaisumallini ( yksi monista) olisi, että vuokraan pois nykyisen asuntoni. Perikunta nähtäväsi voi ottaa vuokran ilot (tulot) ja myös vastuut.
Keräisimme porukkaan 4 - 5 samanlaista isossa talossa yksin asuvaa ikäistäni. Kaikki toiminta tapahtuisi täysin yksityisesti. Tuossa vieressäni ihan omalla kylällä olisi kaavoitettu tontti ja siihen voisi rakentaa sellaisen talon, jossa olisi kaikki huolto -ja harrastetilat yhteisenä. keittiö, saunaosasto, oleskelu, kuntoilu harrastelu. Rakennuksessa olisi myös ns huoltomiehen asunto. Jossa voisi asua vaikkapa perheellinen tai yksinäinen henkilö, jolla olisi pätevyys huoltotöihin, mm lumen, ulkoalueiden ja yleisten huoltotöiden hoitoon. Tästä asiasta voisi minulle esittää hyvinkin kiusallisia ja vastustavia kysymyksiä. Mutta voin vain kertoa, että olen selvittänyt niin monta eri vaihtoehtoa ja tutkinut jo toteutuneita ratkaisumalleja, että minuapa ei saa enää kiinni lainkaan haihattelusta. Suurin este asialle on se, että hyvin harva isossa talossa asuva yksinäinen vanhus suostuu lähtemään tutusta kodistaan, puhumattakaan että luopuisi yhdestäkään piirongistaan tai kesämekostaan. Monille kynnys ostaa minkäänlaista maksullista palvelua on jo niin korkea, että mieluiten muurautuu vaatevuoriensa keskelle ja lukkiutuu taloonsa, koska mikään ei saa maksaa eikä ketään päästetä huusholliin siivoilemaan tai nuuskimaan. Pelkkä autosta luopuminen ja siirtyminen vaikkapa taksin käyttäjäksi on monille ylivoimainen jo ajatuksena.
Suunnittelun tulisi tapahtua ennen kuin eväät on syöty
Yksi, mitä hieman ihmettelen on että hyvin harva hyväkuntoinen 75 vuotta täyttänyt uskoo, että muutaman vuoden kuluttua fyysinen kunto ja aivoitukset eivät enää välttämättä olekaan sellaisessa kunnossa, että kykenee tekemään muutoksia realistisesti tilanteen mukaan. Iän karttuessa voi tulla - ei tule kaikille mutta suurimmalle osalle - että niin kroppaamme kun päämmekin alkaa luutua ja silloin on myöhästä rykiä. Elikä näitä suunnitelmia tulisi tehdä silloin kun eväät on vielä paketissa.
Tämä suunnitteluvaihe on hyvä olla vuosien mittainen prosessi. Mitään näin suurta ratkaisua ei kannata tehdä jonkun neuvomana tai yhdeltä istumalta. Siitä vaan ihan vanhanaikainen kynä käteen ja iso lehtiö. Ylellistä olisi, jos mukana olisi kumppani tai sitten joku sellainen nuorempi, jolla ei ole omia vahvoja mutuja hihassaan. Monella asioiden taloudelliset vaikutukset roikkuvat aina mukana. Siispä laskelmia ja jälleen laskelmia ja erilaisia ratkaisumalleja maistelemaan. Se käy myös hyvästä ajankulusta. Usein yön yli nukkuneet ajatukset ovat seuraavana päivänä lukiessa huomattavasti selkeämpiä - tai usein myös muuttuneet mahdottomiksi. Silloin on paras kokeilla joitakin toisia malleja. Mikä estää vierailla tai jopa koeasua jossakin palvelutalosssa jonkin aikaa, niin saa huomattavasti paremman käsityksen tulevasta omastakin halustaan. Monissa senioriryhmissä ja kerhoissa on mahdollista saada ensikäden tietoa kutsumalla paikallinen vanhusasiamies opastamaan.
Jatkuu....
Jatkan juttua ja muutan sitä mukaa kun saan vahvistettua uusia luuloja tai tietoja. Luin ylläolevan 6.3. 24, juuri kun olin päässyt 83 vuoden ikään. Jee, osaan siis vielä kirjoittaa, käyttää verkon mutkikkaita venkulapalveluja ja - muutakin !
