Lastenkasvatusta ja lasten kasvatusta
Keskustelua aiheesta riittää joka tuuttiin. Suurinta äänivaltaa näyttävät käyttävän sellaiset, joilla ei ole aikaa omille lapsille, myös ihmiset, joiden lapset näyttävät puhujan itsensä ikäisiltä, puhumattakaan tietty lapsettomat!- Tai sitten me, joiden lapset hipovat eläkeikää. Pois ei voi sulkea heitäkään, jotka jotenkin hyötyvät tai saavat elantonsa lasten kasvattamisesta.
Silmään särähti otsikko: Kuuluuko lasten kasvatus kodille vai koululle ?
Mää mitää tiä, mutta sanon kumminki. Mielestäni yhteistyössä kummallekin!
Jospa se vain olisikin noin yksinkertaista!
En tiedä, luulen vain, että noin tärkeän asian pohtimista ei kannata edes aloittaa vertaamalla johonkin omaan aikaansa. Minun tapauksessani 1940-luvun alkupuolelle, jolloin kasvaminen tapahtui ilman kummempaa kasvatusta. Opastettiin toki paljonkin, mutta silloin penskat saivat oppia pienestä pitäen jakamaan perheen työtaakan heti kun osasi raapaista tulitikun polttamatta taloa ja käyttää puukkoa ilman verenvuodatusta. Vesiämpärin kantaminen aloitettiin tietty heti kun pituutta oli sen verran, että taakka ei laahannut maata.
Lukeminen ja piirtely oli ihan mukavaa jo silloinkin. Opastustakin sai sen varran, että pääsi alkuun - ja loput sujuikin sitten aapiskukon palkinnon toivossa. Vanhempien kehut riittivät ylittämään itsensä todella monissa asioissa. Moitteitakin sai ja tukkapuuroakin joskus, jos oikein kamalia konnuuksia keksi. Sellainen kasvatus johtaisi nykypäivänä huostaanottoon.
Me menimme kotikasvatuksesta suoraan kouluun ekaluokalle, jotkut luku- ja laskutaitoiset pääsivät suoraan tokalle luokalle. Katekismushan oli silloin luettu ja opeteltu jo ennen kouluikää. Se oli silloinen pakkojuttu, eikä siitä kiistelty.
Ei trvinnut olla mikään neropatti, jos osasi lukea ja laskea 5-vuotiaana. Sehän johtui siitä, että ei ollut virikkeitä eikä paljon muuta tekemistä. Varsinkin, jos sattui olla perheen nuorin lapsi ja isommat lapset toivat koulusta ja koulun kirjastosta kotiin mielenkiintoisia kirjoja.
Isäni kertoi, etä oli pyytänyt usein kaupassa käyessään pakkaamaan ostokset kaksinkertaiseeen paperiin. Syynä se, että kotona odotti hartaasti penska, joka tykkäsi piirrellä isoille valkoisille arkeille "pilakuvia" . Sama penska piitelee pilakuviaan vielä 75 vuotta myöhemmin, nyt omalle kotisivuilleen tai faceen.
Kasvatusasiassa minä en voi valitettavasti auttaa. Omat muistoni ovat kultarreunaisia ja omat lapseni kohta ikäisiäni. Joten jätän sen asian nyt ihan aikalaisten tehtäväksi.
Ikaalinen 28.11.-23
