Vanhusten rojuongelma

Kerätty omaisuus alkaa olla iso pulma ikääntyneiden arjessa. Järjellisiä ratkaisuja on moniakin. Meillä on kuitenkin monella se henkilökohtainen ongelma, että rahalla hankittua on kamalan vaikea hävittää, ei edes myydä, puhumattakaan että laittaisi jonkinlaiseen jakoon. Turhaa tavaraahan meillä ei ole. Ei edes 40 vuotta vanhat lehtien vuosikerrat tai lasten koulukirjat, puhumattakaan omat vihki - ja rippipuvut.

Toistaiseksi en tunne ainoatakaan ikäistäni, joille olisi itsestäänselvyys, että hankkiutuu eroon ajoissa tavarasta tai omaisuudesta, jolle ei ole käyttöä. Itsekään en voi tästä kehuskella. Selittelen, ainakin itselleni, että teen päivittäin töitä, kun  keräilen kierrätyksiin ja jopa roskiin kaikenlaista tupaan kannettua.

Tiedämme jo ilmeisesti kaikki, että kohta eläkeikäiset lapsemme eivät rahan lisäksi mitään muuta huoli, ja keski-ikäisillä lapstenlapsillakin on jo oma skandinaavisen tyylinsä, johon mummulan tavarat eivät mitenkään istu. Neljännellä sukupolvella on paras neuvo: Myy kaikki ja anna rahat meille!

Joskus tulee onneton olo, että rekka pihaan, kuormuri töihin ja rojut tarpeeksi kauaksi - mutta minne! Paikkoja ei siis ole! Onha niitä kuolinpesien ostajiakin! Harvalla on pokkaa tilata sellaista ostajaa omaan kuolinpesäänsä, noinniinku ennakkoon.

Tässä olisi oiva aihe vellottavaksi isommallakin porukalla. Luulen, että vertaistukea löytyy - yhtä paljon kuin ilonpilaajia.

( 9.10. 2023 )

Kuvassa on vain  yksi, josta minä  en luovu. Valtaosa kirjoista on jo lähtenyt jakoon. Nyt  ei löydy  hoksaa tarpeeksi, mihin nuo loput??