Nykyajan unohdettu  kansa

Synkkä yksinpuhelu

Minun yksinpuheluni on kirjoitettu  hieman  vihaisena, mutta varon vaipumista  synkkyyteen.  Se kun  ei  vie mitään  asiaa  eteenpäin,  sen  enempää kuin joku kirjoittelu omalla kotisivullakaan, toisinsanoen  ei hetkauta ketään.  "Kaluttu luu", joten  toistan vain kuuroille korville, jotka  turtuneet ihan kuin tavaratalojen henkilökunta  kahden kuukauden joulumusiikkiin.   

Todellinen unohdettu kansa

Maailman onnellisimman valtion nurkissa piileskelee  kaikilta ulottumattomissa  kansanosa, jonka olemassaoloa,  jonka olemassaoloa monikaan  edes  tietää. Omaiset ovat   täysin unohtaneet, viranomaiset  eivät, mutta kieltävät olemassaolon. Tilastoihinkaan he  eivät  yllä, koska heistä  ei  tiedetä, niin  ei  voi niputtaakaan.  Naapurit kiertävät kaukaa, ystäviä  ei ole, ei silti,  ei  vihahenkilöitäkään !  Laskuttajia on   vielä muutama, mutta nekin  jättäneet  rauhaan, kun  posti jää lukematta, kirjeet  avaamatta eikä puhelutkaan auta. Isompi  riesa lähteä  varattomalta perimään kuin unohtaa koko olento. 

Tahvon elämä

Tahvo, olkoon  tämän  todellisuudessa  elävän olennon  tekaistu nimi. Hänelle  annettiin noin 60 vuotta  sitten oikea nimi. Sukunimikin on olemassa  ja kokonainen  suku.  On pari  siskoa ja  entisiä naapureita.  Yhteydenotot näihin "läheisiin" ovat olleet katkolla jo vuosikymmeniä, koska Tahvo on  sairas. Sairaudella on niin  viheliäinen nimi kuin  alkoholismi. 

 Niin kukapa nyt  välittää,  haluaa  olla tekemisissä, puhumattakaan  auttaa.  Auttamisessa on toki  sellainen ongelma,  että Tahvo  ei  suostu ottamaan  apua vastaan.    Toki  hän apua käyttää, mutta omavalintaisesti painostamalla  sairaan naapurinsa tuomaan  hänelle ostokset ja hoitamaan kaikki muutkin niin pakolliset  asiat, joita ilman menisi henki.   Lääkärireissuja  ei  tehdä, koska Tahvo  ei halua,  ei myöskään lääkkeitä moniin  jo oleviin muihin  sairauksiinsa.  Jos  hänet on tajuttomana  saatu  sairaalahoitoon, Tahvo  karkasi  sairaalasta. Kukaan  ei varsinaisesti  tiedä, miten  hän on karannut  isosta keskussairaalasta maaseudulle omaan kotiinsa.  Sieltä  hänet vain tavoitettiin kun karkurista  tuli seuraavana päivänä  etsintä.  Tahvon itsemääräämisoikeutta on kunnioitettu jättämällä hänet kotiinsa, koska hän  ei halua lähteä  tuntemattomien ihmisten kyytiin, puhumattakaan sairasautoihin. Monien kyselyjen jälkeen sai naapuri  tietää,  että Tahvon  voi hakea  turvaan  ainoastaan poliisi, ja  vain  siinä tapauksessa että  hän  aiheuttaa häiriötä tai on vaaraksi. 

Tahvolla on koti, mutta asumisentaso on heikompi kuin kodittomalla.

Tahvon koti haisee, ja haju on  sellainen, että kukaan  ei halua  astua kynnyksen  yli.  Vain yksi huolestunut naapuri käy toisinaan  suojavarusteisena katsomassa  tilannetta, kantaa pois  vain pussitetut  roskat  ja  oluttölkit ja käy  hoitamassa asioita. 

Naapurin kertoman mukaan  hän joutuu varomaan jokaista ovenavausta, koska Tahvolla  saattaa olla puukko kädessä,  eikä hän aina tunnista naapuriaan. Silloin on paras odotella ja yrittää udelleen.  Joskus Tahvolla on  vieraita. Vieraat ovat "manipuloijia", mielikuvitusolentoja,joiden kanssa  hän kiistelee kovaan ääneen, vaikka he kuuluvatkin  eri kieliryhmään, ja ovat  aseistettuja. Tahvolla on  suojanaan "Zombikoiria" joita hän  ruokkii asettelmalla  ruokalautasia pitkin huoneistoa. Lautasia  ei  voi korjata pois, koska koirat  eivät  välitä, jos  ruoka on homeessa.  Koirat poistuvat aina kun oven takana on joku  ulkopuolinen. Siksi niitä  ei ole kukaan muu  nähnyt. 

Vessaihme  ja muita mystisiä ilmiöitä

Tahvolla oli joskus siisti rivitalokaksio. On  edelleenkin kaksio, mutta  ei  enää  siisti.  Tähän mennessä on kulunut 6 kuukautta  siitä, kun Tahvon irrallaan kylpyhuoneen lattialla oleva wc-tuoli kaatui ja rikkoontui  säpäleiksi lattialle.  Siitä lähtien  sirpaleet ovat olleet  siellä levällään.  Nyt on mysteeri, miten ihminen, joka  ei kykene liikkumaan  ulkosallakaan  voi tehdä tarpeensa, minne ja miten ? Kukaan  ei  tiedä.   Pesemättömiä vaatteita korvautuu  siten,  että naapuri vie hänelle omia vanhoja vaatteitaan. Ne ovat  viikkokausia päällä.  Peseytyminen ja vaatehuolto ovat  hyvin harvinaisia tapahtumia. Viikkokausia  samat vaatteet  ympäri  vuorokauden. Krooninen inkontinenssi   ei  häiritse, koska vaatteet kuivuvat joskus ihan itsekseen.  Oire  estää sen, että kukaan  ei  voi ottaa  häntä ilman  suuria  suojaamistoimia omaan  autoonsa, kun seuraukset  ovat märkä istuin. Ostoksillekaan  ei  voi enää ottaa mukaansa, koska  hätä  voi  tulla kesken ostosten ja  silloin lorisee.    

Ihan yksin Tahvo  ei kuitenkaan  asu

Hänellä on paljonkin  seuraa. Zombikoirat, suuri joukko  hiiriä ja erilaista pörisevää pikkuolioita. 

Tahvolle niistä  ei  hänen  sanojensa mukaan ole haittaa.  Toisinaan hiiret  syövät sähkölaitteiden johtoja, mutta  sellaiset Tahvo  voi  heittää ikkunasta  talon takaiseen metsikköön.  

Yhdestä  asiasta Tahvolla on  selkeä ja hyvä periaate. Hän  ei päästä huoneistoonsa ketään, joilla on  pahat  aikeet, kuten ryöstää rahat, kaljat ja  koirat.  Valitettavasti naapuria lukuunottamatta kaikki muut kuuluvat pahojen luokkaan  ja saavat pysyä loitolla. 

Miksi ei kukaan puutu ? 

Sen kysymyksen on naapurikin kuullut monia kertoja. Hänet on asetettu vastuuseen useita kertoja naapurinsa  auttamisesta. 

Naapuri on keskustellut  kanssani  aina tavatessamme  ja  olen havainnut,  että  hänen oma  elämisensä on  täysin  sairaan naapurin vahtimista  ja  sietämistä,  aiheuttaen unettomuutta ja    voimakasta ahdistusta myös  hänelle itselleen. 

Olen yhdessä naapurin kanssa  tehnyt ilmoituksia asunnon  vuokraajayhtiölle,  huoli-ilmoituksia ja useita  soittoja  eri tahoille, selvitellen olisiko   sukulaisissa  joku, joka ottaisi  asiaa hoitaakseen. 

Kaikilla tahoilla on sama este puuttua.  Itsemääräämisoikeus, joka on laissa  säädetty.  Ketään ihmistä  ei  saa  viedä  tai häiritä ilman  hänen omaa  suostumustaan. 

Siispä  viranomaiset puuttuvat vasta jos Tahvo  tekee jotakin  sellaista,  että on  aihetta kutsua poliisi. Tai jos  hän aiheuttaa  tulipalon  tai  kuole

 Monien selvitysten ja pyyntöjen jälkeen n 2  v  sitten   sosiaalitoimen  virkailijat kävivät katsomassa  tilannetta. Vilkaisivat  sisälle, jolloin Tahvo  ilmoitti jyrkästi, että  hän  ei halua mitään  apua. Naapuri  hoitaa kaiken.

Kaksi korkeasti kulutettua  sosiaalivirkailijaa tulivat kutsuttuina paikalle. He puhuttelivat naapuria ja   moittivat  tätä Tahvon ostolistaan  viitaten,  että hänelle  ei  saa ostaa  olutta, vain  tupakkaa ja  ruokaa.  Naapuri  hermostui tästä  ja  uhkasi,  että  hän lopettaa koko  huolehtimisen,  sillä se on helppo  sanoa, koska  jos  hän  ei hanki  näitä,  voi vastassa olla  väkivaltainen  yhteenotto.   

  Joskus on tapahtunut niinkin,  että Tahvo lähti  palvelubussilla ostoksilleen vielä pystyessään liikkumaan paremmin.    Se päätyi  siihen,  että  hän  ei löytänyt takaisin vaan  soitti naapurille  että  hän on istunut  myymälän ulkopuolella useita  tunteja,  eikä mitään palvelubussia ole  tullut.  Sen  jälkeen hän  ei ole uskaltanut itse  edes  yrittää käyttää kyseistä bussia,  eikä  todellakaan  siihen kykenisi. 

Tilanne  alkaa olla sellaisessa mitassa,  että  riskinä on  tulipalo, koska  Tahvolla on tapana nukahtaa piippuineen sohvalleen, koska kalusteissa on jo   palojälkiä. Jos palo  syttyy  yöaikaan, vaarana on koko rivitalon asukkaat ja  asunnot.  Syrjäisessä kylässä  pelastustoimen saaminen ajoissa on vaikeaa, koska lähistöllä ei ole asukkaita niin lähellä,  että paloa  voisi  yöaikaan  edes  havaita .  Puhumattakaan missä vaarassa mies itse ja mahdollisesti myös naapuri on Tahvon  harhojen ja  väkivaltaisten puuskien kanssa. 

11.5. 2025

Jotakin joutilaskin  tekee 

Otsikon lausahus on kotoisin  lapsuudestani.  Äitini, joka oli  tavattoman  puuhakas  ja  moniosaava, piti  joutenoloa täysin joutavana. Hän olisi  saattanut hymähtää  aika merkitsevä ilme  kasvoillaan, jos joku olisi puhunut kuntoilusta   tai harrastamisesta, puhumattakaan joutenolon puolesta.  Hänen ikäpolvelleen,  vuonna  1910-syntyneenä  elämisen ja  siinä pärjäämisen  ehto oli,  että ihminen osasi  tehdä  vähän kaikkea  ja  myös  teki,  kaiken hereilläoloaikansa.   Joutilaisuudelle oli oma  aikansa vain pyhäpäivinä, jolloin oli  oikein luvallista harjoittaa  sosiaalista  kanssakäymistä.  Joskus jopa  vierailla naapureiden  ja   sukulaisten luona.

Oi noita aikoja! Kummallista, että noista ajoista ei jäänyt orjaleiriajatuksia, vaikka joutenolo olisi joskus ollut paljon kivampaa kuin kiikuttaa tavaroita paikasta toiseen ja toimia pientilan pikkupiikana/renkinä. Siinä ei katsottu, mikä on naisten tai miesten töitä, koska vantterana ja vahvana sain seurata myös isäni työmaille pelloille ja metsätöihinkin. Siitä olin ihan polleakin, kun silloin jo luokkatietoisuus oli selvillä, että akkojenhommat köökillä ja elikoiden kanssa olivat niitä vähäpätöisempiä . Ja vielä kummallisempaa, että nyt monia kymmeniä vuosia myöhemmin kannan itsekin vähän samaa asennetta. Toki paljon on kertynyt harrasteita ja ihan turhiakin, mutta monet niistä, mites sattuikaan ovat olleet sellaisia, joista jää näkyvää jälkeä. Käsityöt, puutarha- ja taideharrasteet. Liikunnastakin jäi sen verran että entinen futismimmi kävelee nykyisin titaanipolvilla.

Taideharrastuksesta   erilaisia palautteita

Piirtely  alkoi hyvin pienenä. Sitten kun  siitä  alkoi  saada  vähän  kehujakin, niin  sehä vasta  rohkaisi. Koulussa  sain  kaipaamaani  palautetta  ja hyviä  numeroita. Sekös  lämmitti! Ammattiakin  haaveilin, mutta  varmuuden  vuoksi  varasellaista.  Taisin  jo  alakoulussa ilmoittaa  suurisuisesti,  että minusta  tulee "lehtimies  taikka taiteilia".  - Niin  sitten kävi,  että  jourmnalisti oli  ammattini  lähes  40  vuotta. Saman  ajan  olen harrastellut   erilaisten kuvien  tekemistä   ja  hankkinut  opetusta  eri puolilta.  Valmista  ei taida  tulla koskaan,  eli  tittteliä  ei  kannata  havitella.   Niitä määrityksiä olen  saanut kuulla   vuosien mittaan  ihan  imartelevista  myös  vähättelyyn  ja   nimittelyyn  saakka. Töhertäjä, toritaiteilija,  mukataiteilija, itetaiteilija  ym.   Eipäs ne  ole intoani latistaneet. Rallatellen kokeilen  ja  teen   juttuja  vailla mitään järjellistä,  poimien  itselleni huimat nautinnot  ja kuljen poukkoilevaa polkuani  piutpaut-menetelmällä. 

Käsityövimma iski uudelleen

Käsityöt kuuluivat jokatytön velvollisuuksiin. Opetusta  saivat  kaikki ikäluokkani  tyttölapset   kotonaan. Koulussakin oli kässätunnit ihan opetusohjelmaan kuuluvina.  Johtui lähinnä  siitä,  että  silloin vaatteet tehtiin osin kotona tai kyläkraatareilla. 

Hoksasin  aika nuorena,  että vanhoistakin  vaatteista  voi  tehdä ihme luomuksia, kun käyttää  hiukan  luovuutta. Äitini oli  sivutoimenaan kylän kraatari, joka osasi  tehdä myös päällysvaatteita ja  miesten  työvaatteita.  Pikkuplikat  saivat  toimia  harsijoija  ja  joskus  saumaajinakin, jossa oli  mainio   tilaisuus  saada myös oppia.  Tilkuista  sain ommella nukelle oman garderoobin. Nukella  en varsinaisesi  enää leikkinyt. Se  toimi lähinnä  silloisena Barbinani  ja  sovitusnukkenani. 

Siispä   perheen perustamisen  ensimmäinen iso hankinta oli sähköompelukone, Sigerin kaavainautomaatti, jota makselin  vähittäin   ainakin  vuoden  verran. Kallis hankinta   kaiketi velvoitti,  että  äiti ja lapset kulkivat kotitekoisissa kuteissa kunnes  kouluissa  alkoi olla merkkivaatepakko. 

Vaateompelu jäi  vähemmälle kun   perhe ja  työ  sekä muutamat  uudisrakennusprojektit   haukkasivat   suuren osan  ajasta.   Mutta kun  eläkevuodet  alkoivat (  taivas varjelkoon!  Siitä on  siis jo  yli  20  vuotta ! )   Silloin   oli mukava  aika  alkaa  täyttää  aikatyhjiöitään  eri  harrasteillaan.  Jäi  aikaa puutarhahommille, maalaus - ja piirtelyharrasteille,  myös   käsitöille. 

Viimeisin   villitys on  neuletyöt.  Sain  tueksi ihanan pikku   neulefriikkiporukan, Ruusuryhmän. Joukossa on  huipputaitavia  himoneulojia.  Minulla  on vasta  aluillaan.  Oma lapsikatraani on  jo kohta eläkeikäisiä, lastenlapsetkin keski-ikäisiä. Ja  se  neljäs polvi kylpee  mummojen  neuleissa. Meitä mummoja kun  saattaa yhdellä pikkuruisella  olla useitakin.  Siksi oli  aiheellista  etsiä uutta kohderyhmää, mihin   tuotantoa jakaa.  Huomasin,  että kappeihin kerääntynet langat on nyt hyvä ottaa käyttöön, joista tulee  melkein kuin  itekseen  pikkuruisia   sukkia, myssyjä ja lapasia.  Niitä on  nyt  lähtenyt jo  muutama kassillinen  eri keräyksiin.  Mikä  mukavinta, niin pikkuneuleiden  väkertäminen onnistuu  mainiosti vaikka  katsoisi   samalla Strömsötä tai  Tanskalaista maajussia. 

_______________________________

Koukkaus ulkomaailmaan opetti paljon  vanhemmallekin konkarille

Oma työhuone ja galleria Alanyaan kävelivät vain  suoraan  eteeni

Lounastin ystävättäreni Maikin kanssa Alanyan Avci-ravintolassa. Vuosi oli 2012. Katselin,  että  seinillä paljon  painokuvia. Kysyin ravintolan omistajalta, haluaisivatko he  seinilleen  maalauksia. Voisin  tulla näyttämään.    Orhan Avci vastasi   vain suorasukaisesti: Why not!  

 Ja  siitä  se lähti varsin nopeasti.  Roudasin kaikki  valmistuneet maalaukset ravintolaan  ja  sain  saman  tien  oman kabinetin  työhuoneeksi ja  tilaa maalailla myös  ravintolan terassilla.  Vuoden kuluessa  ravintolan seinät varustettiin töilläni,  ja oli  aika pitää  kunnon  avajaiset.   Siitä asiat lähtivät  vyörymään.

Vuosien mitaan  ravintolassa pidettiin  suomalaisten juhlia,  tapaamisia  ja   taidetapahtumia. 

Viiden  vuoden kuluttua    tuli  eteen omistajanvaihdos. Omistaja lopetti  koko  toiminnan  ja  talo jäi  tyhjilleen.  Melko  yleinen ilmiö  rankan inflaation  runnomasssa Turkissa. 

Oman   7 talvikauden asumiseni Turkissa lopetti koronapandemia. Sitten  tuli jo ikääkin, joka on hillinnyt hurjaa luotoa  ja matkailuhaluja. 

Se  ei kuitenkaan  estä ettei  suti heilu, missä nyt  sitten majailenkaan.  Ikaalisten koti on myös varuste -ja tauluvarasto.  Osa tuotoksesta on odottelemassa  selkeämpiä  aikoja  Ikaalisten Galleria Kehysmarkussa.

Kampaus  avajaisiin. Kaksi hiustaiteilijaa  loihtivat yhdessä hyvin persoonallisia kampauksia. 

Monia  asioita jäin kaipaamaan  Turkin  vuosilta. Yksi niistä oli  ihanat kampaamot,  ja  todella  edullisesti. Muutamalla kympillä  sai  erinomaista palvelua  ja kampauksia, joita  ei muualla  tulisi mieleenkään.  Toinen on yllätys, yllätys, - hyvin puhdas merivesi  ja  väljät  uimarannat, jos  ei  tunkenut itseään ihan  cityalueille.   Puhumattakaan vanhuksena  elämisen  ylellisyys.  Iäkkäiden ihmisten  kohtelu poikkeaa hyvin paljon länsimaisesta.   Kaheksaakymmentä lähentelevä mummo koetaan niissä kulttuureissa kunnioituksensa  ansainneena. 

Kirjavuori, ikääntyneiden yleinen ongelma! 

Kirjat, ne ovat kuuluneet elämäntapaani  aapisiästä hamaan vanhuuteen asti.  Nyt  kirjoista on  tullut jo pulma.   Minne ne  joutuvat.  Niissä on niin  väkevää muistoa  ja  arvoa, jota  toivoisi myös jälkipolvien käyttävän hyväkseen.   Äänikirjat ja muunlainen  kulttuuri on  syrjäyttämässä kirjat ja lukemisen.    Enkä olen  yksin isossa  vanhusjoukossa, joka  tuskailee kirjahyllyjensä kanssa.   Hankalaksi muodostui  tehdä  valintoja, mitkä kirjat lähtivät kiertoon  ja mistä  ei vain malta luopua,  toivossa,  että lapsilla syntyisi innostusta kirjallisuuteen.  Sain pois kaikki  dekkarit,pokkarit,  sotakirjat  ja kerranluetut, joita  ei kiinnosta lukea  toistamisen.  Nyt jäljellä vain itselle merkittävät  teokset -  klassikot, signeeratut, tieto- ja taiteen oppikirjat ja kokoomateokset.. 

Ensimmäinen julkaistu kirjani.  Historiikki, jonka kirjoittamista  edelsi  työnantajani Meijeriväen Liitto ry:n 50-vuotisen  ja  sitäkin  edeltävän  ajan  arkistojen  tutkiminen.   Arkistoitua paperitavaraa oli kertynyt  kaksi  pakettiautollista.   Jokainen paperi oli tutkittava, koska  arkistossa oli myös  paljon  eri puolilta kerättyjä  virallisia  asiakirjoja.   Tutkimusvaihe vei   10  kuukautta. Kirjoittamiseen  ja    tuhansien valokuvien läpikäymiseen  jäi niukasti  aikaa, kun kirjan  täytyi valmistua vuoden 1995 liiton  vuosikokoukseen.  

Kirjassa on käsitelty Meijerivärn liiton  omaa historiaan, meijerialan  ammattilaisten historiaa  sekä myös meijeriteollisuuden historiaa.   Ikaalisten kylpylän historialle on myös oma kappaleensa. 

Meijeriväen Liitto   MVL,   Nykyisin  Meijerialan  Asiantuntijat ry  on  keskusjärjestö STTK:n jäsenjärjestö.  MVL  on Ikaalisten kylpylän perustanut järjestö, jonka yhteyteen perustettiin 1960 luvun  alusssa  Terveyskylpyläliitto ry.   Jäsenet ovat   samoja  henkilöitä kuin  emoliitossa MVL:ssa.   Ikaalisten kylpylän  hanketta rahoitettiin  aluksi  laajoin keräysvaroin, Arpajaisyhdistyksen  ja Raha-automaattiyhdistyksen   alkupanoksin. Keräykseen osallistuivat myös Suomen meijerit  ja  maidontuottajat.  Kylpylästä kehittyi  aikanaan Pohjoismaiden  suurin kylpylä.  Myöhemmin kylpylä on kokenut useita omistajanvaihdoksia   ja on nykyisin  Ikaalinen Spa Resort