Sed ut perspiciatis unde omnis iste natus error sit voluptatem accusantium doloremque laudantium totam rem aperiam eaque ipsa quae ab illo inventore veritatis et quasi architecto beatae vitae dicta sunt explicabo nemo enim ipsam voluptatem.

Tukka pois ja linnaan

Lapsuudessa  se oli leikki, mutta vanhuksena samat 
termit  hipovat  arkielämäämme. 

1. Lapsena leikittiin  rosvoa ja poliisia. Niissä leikeissä kuultiin  usein otsikon  sanat, tukka pois ja  linnaan. Minulle osui leikkikavereiksi vain poikia, kun ikäisiäni  tyttölapsia  ei ollut lähettyvillä.  Siinä sain  tilaisuuden  tutustua poikamaiseen  asenne-ja tapakulttuuriin. 

1. Nyt  virallisesti vanhuksena muistelen reipasta menoamme, jossa liikuntaharrastusten  hinta oli korkeintaan revenneitä hihoja tai rikkinäisiä housunpersuksia. Ja me  todella  olimme liikkuvia lapsia. Pitkä koulumatka patikoitavana ja koulun jälkeen kotitöitä jokaiselle. Leikitkin  aika rajua liikuntaa.  Kilpaurheilu  kuului lähes jokaisen lapsen ja nuoren vapaa-aikaan.   

1. Lapsuudenmuistoista   osa  terminologiaa  soveltuu mainiosti   myös  tulevaisuuteemme  vanhuksena.  Haastattelin Marjan  siskoa Tulaa, joka oli  vieraillut sisarensa luona  hoivakodissa.  Tässä  hänen kertomuksensa  tiivistettynä. ( nimet muutettu )

Eri kuntoiset vanhukset  viiden hengen  huoneissa

Hoivakoti  näytti muutoin ihan  siistiltä,  tosin kuluneisuutta ja ikääntymistä joka nurkassa. Henkilökunta oli hyvin  ystävällisiä ja huomasin pientä  hämmennystä, koska  näin kaukaa  tulleita  vieraita  näkee harvemmin. 

Sain istua seurustelutilaan odottelemaan kun henkilökunta haki Marjan ( 87 v )  paikalle.  Huoneeseen menoa piti  välttää, koska  siellä oli  4 muuta.  Se jo ihmetytti, -  siis mitä? Onko  samassa  huoneessa  todellakin  5 henkilöä?  Selvisi,  että  kolme miestä ja kaksi naista.  Osa muistisairaita, yhdellä keuhkosyöpä ja Marjan mielestä  öisin on vaikeaa, kun joutuu kuuntelemaan kaikki yskinnät, kuorsaukset, vessakäynnit ja  valitukset.

Marja  oli jäänyt  vuotta  aikaisemmin leskeksi. Liikuntakyky ja muut sairaudet johtivat  siihen,  että  yksin kotona  asuminen  alkoi olla vaarallista. Marjalla  ei  ole havaittu muistisairautta. Siksi hän kokee ns.  seka-asumisen hyvin vaikeaksi.   Lapset olivat  saaneet omakotitalon ja kesäasunnon käyttöönsä, ja Marjalle  jäi käyttöön   työ-ja perhe-eläke.  

Marja itse  ei  näe talousjärjestelyissään mitään  korjattavaa, mutta on kuitenkin hyvin  tyytymätön oloihinsa   ja  elämään lukkojen takana.  Hyvätuloisena Marjalla on kohtuulliset  eläketulot, ja niiden  turvin  hän  voisi  saada tasokkaampaakin hoivapalvelua, jos osaisi itse järjestellä.  Välit lasten kanssa ovat  muodolliset,  ja  nopeat tapaamiset pari kertaa  vuodessa.  Perilliset ovat myös   eläkeläisiä, eivätkä  omien  sairauksiensakaan takia jaksa  huolehtia  äitinsä  asioista. 

Pitkä työura ja hyvät  tulot eivät takaa,

 että vanhuuden palveluja  voisi ostaa

- Täytyy myöntää,  että itku  tuli, kun palasin takaisin  autoon, kertoi  haastattelemani Tuula.  Niin  voimattomalta olo  tuntui. Miten  Marjan kauniit hiukset oli leikattu  melkein  siiliksi, tekohampaat poistettu käytöstä, silmälasejakaan  ei löytynyt. Ennen ulkonäöstään  huolehtinut virkeä  sisar oli  oli vaikea  tunnistaa  muutaman kuukauden laitoshoidon  jälkeen. 

- En minä osoittaisi sormella  henkilökuntaa. Varmasti  tekevät rankkaa  työtä ja kaiken, jonka  ehtivät,  tähdensi Tuula.   Jotakin on  vialla  tuolla isommissa rattaissa.  Vaikka  en nyt oikeastaan niitäkään kadehdi.  En usko,  että kukaan  tahallaan   tilannetta  ajanut tähän malliin.   Onhan  tekijöinä ikärakenne ja paljon muita ,  nopeat liikkeet  koko maan taloudessa kaikkien  globaalien kriisien puristuksessa.   Kuka  noita osaa  arvioida? 

Tuula kertoi  viettäneensä useita päiviä  tietokoneella ja puhelimessa kysellen  neuvoa  tai apua. Tulos oli  se,  että olisi  saanut jäädä tekemättä.  Sananmukaiseti -  ei  tullut hullua hurskaammaksi. Niin monimutkainen ja hurjien portaiden kautta joutuu  etenemään  - ja  aina  väärällä luukulla.  

Yksi neuvojista oli  Tuulan mielestä  oikealla  tiellä  asioiden korjaamisessa.  Joskin  silloin  asioista puheltiin enemmänkin sarkastisesti  ja naureskellen.     

Miksi  42 vuoden  työputken  tehneen  ja omilla  ansioillaan varoja hankkineen  tulee  viettää loppuvaiheensa ikäänkuin vaivaistalossa.  Olisiko  se jokin poliittinen kosto siitä,  että  on  saanut olla  työikänsä terveenä  ja elänyt "siivosti", ilman  hämäriä optioita tai keinotteluja. Olisiko kannattanut lintsata  työmahdollisuudet,  kartuttaa  alkoholi ja  -tupakkaverotuloja  ja tehdä lapsia  vähä  sinne  sun  tänne huostaanotettaviksi, siivellä kaikin mahdollisin keinoin ? 

27.4.2025

Puutarhakausi  alkanut,

 ilman puutarhaa

Ensimmäinen kevät ilman omaa puutarhaa sitten  v. 1968, jolloin pääsin muuttamaan Helsingistä  kerrostalosta maalle Kirkkonummelle,  jossa odotti ihana  hoitamaton piha ja kesantopelto.  

Nyt sitten  taas  56  vuotta myöhemmin elämää on hyvä  totutella  elämään kerrostalossa ilman puutarhaa.  Paitsi  tietysti  tuo parveke!  Vanhasta  tottumuksesta Korpikankaan  siemenluettelo on jo esillä, kukkalaatikot ja  ruukut pesty ja multasäkit  eteisessä.  Ei päässyt  tämäkään  seepra  raidoistaan!  

Todellista puutarhailoa

Puutarhaharrastus on mielestäni niin  terapeuttista ja myös  fyysisesti terveellistä,  että  kustannuksia  ei  voi  sekoittaa hyvään  asiaan.  Miksi pilata  fiilikset  laskemalla miten paljon  puutarhaharrastus nielee   euroja  ja miten  suuren määrän  vihanneksia  samalla  rahalla  saisi ostamalla ne valmiina.  Suuri osa kansalaisista ostaa nykyisin jo kaikki valmiina  ruokina. Ja  se on  sitten  ehdottomasti heidän oma  asiansa. 

Huvittavinta puutarhainnossani on se,  että pääroolissa ovat  enemmänkin  esteettiset  tulokset. Kukat  saan   viihtymään   huomattavasti paremmin kuin herneet tai tomaatit.  No perunat  tietty, josta   viljelystä olen  saanut paljon hyväntahtoista   virnuilua. Minulla kun  ei ole enää  vuosiin  ollut varsinaista pottumaata.   Perunat ovat  saaneet  kasvaa mukavammissa oloissa kukkapenkkien  reunoilla,  räystäiden tai omenapuiden  alla.   Niitä  voi  tökkiä maahan kaiken kesää, missä  vain mustaa multaa pilkottaa. Jokainen alakaapin itänyt pottu  pääsee   suvunjatkamispuuhiin heti kun alkaa näytellä itujaan.  Kukkivat iloisesti muiden   kasvien seassa  ja  tuottavat uuttaperunaa  aina lumentuloon  asti. Viimeisimmät kaivelin yleensä vasta kun  ensimmäiset  yöpakkaset kuorrutti  maata. Ne maistuivat olevinaan ihan  toisenlaisilta kuin  kaupan perunat. 

Ans kattoo, mitä  tulee ?  Ainakin uusi  seikkailu! 

Parvekepuutarhasta  tulee  todellinen  koeviljely.  Suunnitelmieni  toteutuminen on  puuttuvan kokemuksen lisäksi paljolti kiinni  siitä, miten  elämänkumppani Kedi  näkee multalaatikot. Erottaako  hän ne kissanvessasta  tai näkee  aiheelliseksi suorittaa omat kitkennät. Kissan  syyksi  voi  sitten myöhemmin panna, jos hyvin  alkaneista taimista,   ainakin osasta tuleekin kompostimultaa.  Kuten niin monessa muussa, yritän muistaa,  että joka  asialle on  hyviä neuvoja  saatavissa.  Aika lähellä onkin, kun  alan kirjallisuutta on kerääntynyt, ja googlaamalla loput.

Puutarhaohjelmat viihteenä

Harvat television ohjelmat kiinnostavat niin kuin muutamat puutarhaohjelmat.  Puutarhan pelastajien brittiohjelmissa  alkaa  vähitellen  ihmetyttää  se, onko  todella kaikki pihat suljettujen muurien  sisällä.  Kun on katsonut  muutaman  vuoden,  silloin  tällöin,   aina  kummastelen,  kun lopputulokset  alkavat muistuttaa  paljon  toisiaan.  Vaihtaisivat vaikka piirtäjiä!    

Joskus  toivoisin,  että  sama puutarha näytettäisiin vuoden tai kahden kuluttua. Jospa kasvit olisivat päässeet kasvuvauhtiin  ja puutarha muistuttaisi  enemmän puutarhaa kuin vihermyymälätiskiä.  Tai  sitten myös  sitä,  että puutarhan omistajat olisivat  vaikka olleet  edelleen  siinä uskossa,  että puutarhassa  vietetään vain vapaa-aikaa  ja  siemaillaan drinkkejä  auringossa( Britanian  säässä )  eikä  sitten yhtään  tyhjiä  muovipulloja ja  lasten leluja pitkin pihaa.  

Lempiohjelmani televisiossakin  ovat  sananmukaisesti maanläheisiä

Ei nyt ihan puutarhaohjelma, mutta Tanskalainen maajussi on mielestäni television parhaita -  siis minun makuuni.   Osaltaan  elämä luomutilalla muistuttaa  hyvin paljon oman lapsuuteni maatilaelämää, jossa  lähes ainoa  ajankulu oli  työnteko.  Strömsö, Kekseliäs nikkari ja norjalaiset maaseutuohjelmat ovat ihan  allakkaani merkattuja.  Minun puolestani  telkkarista  ei tarvis muuta  tullakaan.  Uutisia ja muuta  saan tarpeeksi läppäristä, josta  en ole päässyt  eroon  sitten haman  1900-luvulla, kun  tietokoneet  alkoivat hallita  työelämää. Nykyisin   tietty omaa  elämää, kun kaiken joutuu  tekemään itse, mikä koskee  mitäkin  talous, -terveys tai  -sosiaalista  elämää.  Paperia  taidan käyttää enää  ainoastaan kun piirtelen  -   niin ja  tietty joskus pesuhuoneessa !

27.4. 20254

                                           Kottikärry on  toiseksi rakkain  ajoneuvoni.  Piti  antaa  sille ihan lempinimi.

13.3.2025

 K 70

Juttujeni teemat alkavat olla kohta tyyliä K70. Kirjoitan nyt 84 vuoden elämänkokemuksella !

Varoitan nuorempia lukemasta, koska me vanhat elämme ihan omaa aikaamme ja ikäämme. Tarkoitan, että vähän  eri näkemyksillä ja kokemuksilla kuin me itse nuorina aikoinamme , ja meitä nuoremmat nykyisin.

Huomaan monesti itsekin, että keskustelen  eri tavalla ikäpolvessa 70 -90 kuin keski-ikäisten seurassa. Nuorten kanssa saa kuulla niin paljon uutta, että keskusteluun on jopa vaikea osallistua. Lasten kanssa sensijaan sujuu - yllätys, yllätys! Olisiko virnistelyni onnistumassa, kun joskus haikailin, että haluaisin vanhana muuttua lapseksi jälleen.

Ikääntymisen yksilöllisiä tapoja

No ni, nyt sitä sitten etsitään jo lukemistakin ja kokemustietoa tai ohjeita miten ikääntyä viisaasti. Ihan kuin sitä voisi jotenkin itse säädellä. Taitaa tulla ku Manulle illallinen, tartti tai ei!

Olen huomannut, että kummasti on alkanut kiinnostaa, miten muut iällä olevat elelevät, ja miten epätasaisesti ikääntyminen kehittyy eri ihmisissä. Eniten kummastuttaa se, että elintavoilla ei tainnut ollakaan niin suuri vaikutus, kuin pidin selviönä.

Geeneillä on tietty paljon osuutta ja tietenkin elämäntavoilla, sattumakin usein pelissä mukana ja se kohtaloksi nimitetty, miten se on kohdellut kulkijaa. Monia tekijöitä, joita näin harrastaja-ajattelija ei tiedäkään.

Kysyn joskus itseltäni, miksi joku pysyy tolkun vedossa hamaan loppuhenkoseen, ja toiset taas alkavat taantua pian viiden vuosikymmenen tienoilla? Miksi ruho kuluu ja rapistuu niin eri tavoilla, vaikka suhde elopainoon, liikkumiseen ja rasituksiin vaihtelee todella rajusti.

Oma edesmennyt lähiomaiseni eli 89 vuotta, vaikka oli kokenut lapsesta lähtien rankan raadannan, etulinjassa sodassa, ei valinnut mitä söi tai joi. Kaikki maistui, ja vasta syöpäkasvain kaatoi. Saman perheen jäsen taas sairasteli koko ikänsä, eli nuhteettomasti ja vastuuntuntoisesti, dementoitui ja kuoli ennen ikääntymistään. Näitä eri lähipiirin tapauksia ja omaanikin olen pohdiskellut viime aikoina. Asia , joihin en ennen omaa numeraalista ikääni korvaani lotkauttanut.

Haastattelin työelämässä muutaman kerran 100-vuotiasta terävää merkkipäivänviettäjää. Näistä jäi mieleeni se, että heillä kaikilla oli elämänohjeena samat: Riittävä uni, rakautta, työtä ja ja hyvää ruokaa. Kukaan heistä ei painottanut mitään erikoisia tapoja. Puhumattakaan, että olisivat puhuneet kuntoilusta, erikoisruokavalioista tai hyveistä.

Lapseksi jälleen

Olisin mieluusti kallistumassa "lapseksi jälleen" -linjalle, jos se olisi vallassani. Harjoittelen sitä kuitenkin ahkerasti. Aloitin lapsuudenaikaisen mielipuuhani uudelleen 70:n korville ja ryhdyin piirtelemään pilakuvia. Oletan, että nyt en hankkiudu niistä enää vaikeuksiin kuten alakoulussa, jossa parista piirroksesta tuli sanomista, - vai oliko se peräti jälki-istuntoa?

Paperinukkeja piirtelin sitten myöhemmin pienemmille, kun keksin, että kiskoin niistä myös palkkaa. Se bisnes vaan loppui sekin lyhyeen, kun huomasin olevani työmäärään nähden alipalkattu.

Tässä olisi  alkuharjoittelua!  Tänne vaan seniorikuvia niin puetaan yhdessä!

________________________________________________________

Mikä muuttamisessa niin vaikeaa?

Syyskuu 2024

Se oli  sitten muutto, taas kerran. Yksitoista  vuotta oli sopiva  aika aika luopua vanhasta ja opetella  vielä kerran ihan uutta.  Käytäntö  sujui  suunnitelmien mukaan,  eli hitaaaasti ja  ajan kanssa, ihan kuin mummot muutoinkin  tässä  iässä liikehtivät. Muuttopäätöksen  tein jo  kauan  sitten. Ajankohdan  päätin valita  sen mukaan miten laskutelineet kestävät  ja puutarhanhoidosta tulee enemmän vammoja kuin kuntoa.

Minulle PITÄÄ-sana   ei ole lainkaan mieleinen.  Jättäisin muille kaikki asiat, joita pitää  tehdä näin, silloin, miten ja kenen kaa.  Tuskin kenenkään hyvinvointi kärsii, jos  yksi   vanha kääpä  touhuaa  ihan omalla  tavallaan ja  aikataulullaan ?  Vai mitä ? 

Kumminkin tämä   tapani herätti  pientä hyväntahtoista naureskelua  ja ihan äkäisiäkin neuvoja, miten muuton pitää tapahtua.    Useimmat ihmettelivät, miksi  en  tilaa muuttolaatikoita, pakkaa tavaroitani niihin ja muuttoliike  tulee ja heivaa kaikki  samalla kertaa muutamassa  tunnissa.  

Niin että  kuka ne muuttolaatikot pakkaa, kuka nostelee ja miten  kauan se  vie kun  yksi  kompura mummo  lataa  kahden  omakotitalon   ja  pientilan ulkorakennusten omat  ja naapureiden varastoimat tavarat??  Entä kuka nostelee ne päällekkäin  ladatut laatikot  sitten purkuvaiheessa ?

 Mietis nyt  vähä ennekuin taas pimahdat.  Yksinäisen mummon muutto  on ihan  toista kuin terveiden ja nuorten, joilla  yleensä on muuttoapuna kavereita  ja  sisaruksia. Mummoilla on  yleensä vain ostopalveluvoimia.   Muutto  ei ole pelkkä tavaroiden  siirto paikasta  toiseen.  Ikääntyvillä  se on irtaimiston puolittaminen  tai minun  tapauksessani  neljännes  lähti mukaan. Loput  sai  tyytyä kohtaloonsa nuotiossa, kaatiksella   tai kirppareilla ja kierrätyksessä.   Nii  että miksi  en  saisi pakata raskaimpia tavaroitani sellaisiin   kasseihin joita pystyn itse nostamaan.   Miksi  vaatteita  ja  tekstiilejä  ei  saisi pakata  säkkeihin, miksi muuton pitää tapahtua nopeasti. Minähän muutan omasta  asunnostani  uudempaan omaan,  eikä  sen pitäisi olla kenellekään  muulle  rasite.

Olen ihan kiusallakin  vielä tyytyväinen,  että keksin muuttoruljanssin olevan kivaa, kun  saa kuukausikaupalla  istuskella  plaraamassa  vanhoja valokuvia  ja papereita  ja lajitella poltettavaksi, keräykseen,  skannaukseen ja verkkoarkistoon, mappeihin....  Saa aloittaa  työt  aamulla, pitää taukoa vaikka pari päivää  ja  joskus taas  kopistella yökaudet,   aina kun   tulee  se into päälle.   Se on  vapautta ja  siksi varmaan  kadehdittavaakin, kun voi ottaa ilon irti  asiasta, josta  normaalisti  saadaan mahahaava ja/tai  nitrot dosetteriin.

Nyt istun tyytyväisenä, vähitellen ajan kanssa  varsin rajusti karsitussa  ja ladatussa kaksiossani Kedin  (kissan) kanssa ja suunnittelen talven aktiviteetteja, joita  todella riittää ilman autohuolia, lumi-tai pihahommia.  jää vihdoinkin aikaa saattaa  maalimaan vaikka ihan jotakin muuta.  Totta  toki ikävöin  vihreitä niittyjä, työteliäitä puutarhoja ja aikoja entisiäkin, mutta  aina  uudet  tuulet  ovat luoneet  eteen  tarpeeksi   omalle  kunnolle ja iälle  soveltuvia puuhailuja. 

 Kuva:  Kedi oivalsi  heti muuttopäivänään  roolinsa kerrostalokyttääjänä. Lasin takaa parvekkeelta on turvallinsta  tähystellä pihan oravia  ja muita kulkijoita.  

Ruotimummot takaisin !

Mä haluan  ruotimummoksi!  

Olen saanut hoivaa  ja  lisähuolenpitoa varhaislapsuuteni  aikoina ruotimummolta, kun  äitini oli  täystyöllistetty  tilanhoidossa  ja  isä  suuren osan  ajasta  sodassa. 

Se tapahtui  yli  80  vuotta  sitten, josta  ajasta  en  itse muista, mutta kuulin  myöhemmin  isommilta lapsilta ja perheeltäni, miten  tärkeää osaa  rakas  Amalia-mummomme  näytteli lastenkaitsijana   ja perheenjäsenenä. 

Siihen  aikaan lapsiperheillä oli  mahdollisuus  saada kotiinsa yksinäisiä vanhuksia, joita silloin kutsuttiin  ruotimummoiksi tai ruotiukoiksi, ja  jotka  eivät  selviytyneet  yksinään ja tarvitsivat  ulkopuolista tai  perheen  tukea. En  tunne tarkalleen, miten järjestelmä  toimi, muta joissakin tapauksissa valtio  osallistui kustannuksiin.  Tapauskohtaisesti  ja mummojen  ja paapojen  kunnosta  ja halusta  riippuen  heillä oli mahdollisuus  saada eri korvausta, jos kykenivät  auttamaan   tilojen pikku  askareissa. 

Villi  ajatus, -  olisikohan mahdollisuus herätellä henkiin  tuo

 vanha  hyväksi koettu  hoivamalli?

Olen  hautonut ihan tosissani  ajatusta,  että nyt kun ikää  alkaa olla  ja liikkuminen vaikeutuu ja  samalla  tulee  eteen vääjäämättä  se,  että asuminen  yksin itselle liian  suuressa talossa  alkaa olla  työlästä,  ja puutarhanhoitokin jää enimmäkseen ostopalvelun varaan, voisin  kysellä kylillä, olisiko jossakin maaseudun  rauhassa tälle mummolle  joku paikka, jonne  voisin majoittua  ja  asettua  asumaan   näitä  ehtoopuolen aikoja.  Joku kumman  vierastus on  kasvanut yhä suuremmaksi, mitä  enemmän kuuntelen keskusteluja ja kuvauksia  julkisten ja yksityisten  hoivapalvelujen muuttuvista olosuhteista. 

Jos nyt saisi  ryhtyä unelmoimaan, niin haaveeni olisi  siirtyä jonnekin maatilalle, jossa olisi oma pieni  mummonkammari tai mökki. Korvauksen   maksaisin  toki  itse,  eli normi  vuokran  ja muusta palvelusta  käypää hintaa.  Joku pieni ituniska on jäänyt päälle ja kaikki urbaani  yhä kauempana ja  vieraampana  elämisenmuodosta. 

Järjestelystä  tulisi  tietty käytännön  syistä  tilapäinen, koska  aina on varauduttava myös  siihen,  että ikääntyneen kunto  voi muuttua hyvinkin nopeasti  sellaiseksi,  että kotiasuminen  ei  enää onnistu.   Silloin   olisi suotavaa,  että   vanhuksiin nykyisin penseästi  suhtautuva poliittinen tahto  ei  tulisi kampeamaan  asialliseen  hoitoon pääsyä. 

Entä, jos  voisin olla myös perheen  apuna ? 

Oman hoivan  tai tukeni  lisäksi  voisin   omalta osaltani  auttaa vaikkapa  lasten  tai lemmikkien  hoidossa  tai  ainakin  olla  edes läsnä ( kotolaisena), jos lasten vanhemmat ovat  työnsä vuoksi  varattuina.   Joissakin tapauksissa  voisin hyvinkin  opastaa lapsille  ja nuorille  omien  harrasteideni mukaisia  tehtäviä, kuten käsitöitä, ruuanlaittoa, maalausta  ja piirustusta  tai  opastaa  kieliopinnoissa.   

Nämä ajatukset  ovat pilkesilmäkulmassa-asteella.  Tietoisena  siitä,  että jos asiaa  lähdettäisiin laajemmin kehittelemään, niin  voisimme varautua  vuosia kestävään uusien virkojen  ja  toiminimikkeiden (  titteleihin ) , komiteoiden perustamisiin, kansalaiskyselyihin  ja  räväkkään  poliittiseen  parjauskilpailuun.   Tuloksena lisää  valtionvelkaa  ja uusia  veroja  sekä laskutusautomaatteja.  

Emmää mikää pessimisti oo!     Muutoin vain taas kirjoittelen että  käs  tottuu pysymään  näpäimillä.

toukokuun 16. 2024